|
|
PROLOGI: TOINEN JÄÄKAUSI
Kirjoittaja: Shirow
Arvosteluja: 0 kpl
Ikäsuositus: Ei oleAlkukirjoitus: Tämä on tulevan suurprojektini, tarinan 'Toinen Jääkausi', prologi, eli alkusanat, opastus tulevaan. Nauttikaa, jos vain pystytte.
PROLOGI: TOINEN JÄÄKAUSI
Kerran nuori pokémon-kouluttaja, terhakka ja pinnaton poika nimeltä Tedd käveli hiljaista, karua tietä, suuntanaan kotitalonsa aivan lähellä Pewterin kaupunkia. Sateenpisaroita tippui hänen likaiselle repulleen taivaalta ja viima sai hänen nenänsä ja korvansa punottamaan. Kävellessään siinä vuorista tietä, hän pystyi erottamaan yhden vuoren huipuista, ja sen lumen ja jään, jota aina oli kerääntynyt sinne epätasaisesti. Syksy teki reippaasti tuloaan, ja Teddkin oli päässyt taas kouluun. Se oli aina hyvä asia, koska kotona ei hyvää ruokaa ikinä ollut, eikä 8-vuotias poika, vaikka olisikin täysin selviävä ikäisekseen, pystyisi itse sitä tekemään. Hiljaa hän potki kiviä joka askeleella, ja yskäisi syvältä väliajoin. Hänen silmänsä verestivät kaikesta tomusta.Teddin koti oli jykevän näköinen, mutta kovin huonokuntoinen hirsimaja eräässä vuorenuomassa, pois päin Pewteristä. Tedd kopisti tomut pois vanhoista lenkkareistaan ja avasi tottuneesti vinkuva-saranaisen oven. Hän vilkaisi sekaiseen keitiöön heti kotiovelta, ja näki Herra Johnstonin istumassa siellä, jalat pöydällä, rasvainen tupakka suunpielessään. Hän piti ikkunaa auki, vaikka hänellä oli varmasti jäätävä olla kevyessä kaivosmiehen paidassaan.
"Hyvää Päivää, Herra Johnston", Tedd tervehdi opetetulla tavalla, mutta ei saanut vastausta. Hullun lailla Herra Johnston tuijotti jonnekin kaukaisuuteen eikä varmastikaan kuullut. Tedd huokasi hieman ja käveli omalle huoneelleen, ettei tupakansavu aloittaisi taas uutta astmakohtausta. Hän avasi oven joka oli liimattu täyteen pokémonien kuvia, sulki sitten sen, ja hyppäsi sängylleen, rojahti siihen. Hän tuijotti hetken kattoa, jossa roikkui muutama pokepalloa esittävä koulussa tehty mobiili, mutta nousi sitten, ja istahti puutuolilleen.
Pojan huone erosi muusta talosta. Se oli aina mahdollisimman siisti, koska sen ovea pidettiin aina kiinni, ja kun Tedd siivosi sen joka päivä, hän pystyi olemaan siellä saamatta astma-kohtauksiaan. Ovi pysyi aina kiinni, kuten ikkunakin yleensä. Seinät oli täytetty epämääräisillä, useimmiten varastetuilla pokémon-kuvilla. Herra Johnston ei ostanut Teddille koskaan mitään. Teddin äiti oli kuollut kun Tedd oli ollut pieni, ja herra Johnston oli kuulemma joskus ollut naimisissa tämän kanssa. Teddiä Herra Johnston vihasi, ja pisti tämän tekemään kaiken talossa, kun hän itse kaivostyöpäiviensä jälkeen vain tuprutti hiljaa tupakkaansa tai karjui Teddille siitä kuinka koko talo taas hänen jäljiltään sekainen, vaikka se ei ollut.
Ikkunastaan Tedd näki ajattomat korkeat vuoret, jotka olisivat olleet matkalaiselle komeudessaan mahtava näky, mutta Teddille kovin tavallista. Hänen teki mieli piirtää, mutta oli jo tuhlannut kaiken paperinsa jota hän koulusta oli näpistänyt. Hetken aikaa hän tutkisteli innokkaasti ikkunankarmin hauskaa kaiverrusta, jonka joku talon vanha omistaja oli tehnyt, mutta sitten häntä oikein harmitti, kun ei voinut tehdä yhtään mitään. Läksyjäkään hänellä ei ollut, koska oli ne kaikki jo tehnyt koulussa. Hetkeksi hän asettui sängylleen, ja kuvitteli taas mielessään hienon pokepallon ja rinnallaan söpön raichun tai vulpixin, ja jäi uneksimaan pokémon-otteluista.
Kun hän heräsi, ei ulkoa enää tullut valoa, ja Herra Johnston karjui hänen ovensa takana. Lattia tärisi. Lähellä oli ilmeisesti lumivyöry.
"Tedd piru vie! Tule tänne heti siivoamaan sotkusi tai annan sinulle niin että korvasi helisevät! Kirottu olkoon se ämmä joka minulle sinut tyrkkäsi!"
Tedd painoi hetkeksi päänsä uudestaan patjaansa, mutta nousi sitten ylös. Huuto oli loppunut hetkeksi. Herra Johnston varmasti ravasi tavansa mukaan ympäri huushollia ja kirosi 'sitä penskaa joka sotkee kaikki paikat'. Ehkäpä voisin kiivetä ylös jäätikölle karkuun tuon vihaa, tuumi hetken Tedd ja kuin se olisi ollut päivänselvä päätös, hän kaivoi kaapistaan kaksi ylimääräistä kaulaliinaa, ja peitti niillä paljaat kätensä. Niistä erotti ommellut nimikirjaimet 'T.D', ja äiti ne oli joskus kauan aikaa sitten sitonut. Tedd avasi ovensa ja juoksi heti sen perään ulko-ovelle, ja nappasi kenkänsä eteisestä ennen kuin astui uudestaan kylmään ulkoilmaan. Satoi hennosti räntää, ja tuuli kovempaa kuin alkuillasta.
Tedd käveli talon ympäri ja lähti matkaan pitkin kapean solan pohjaa, ohitti puunhakkuupaikan ja vanhan ladon. Hän kiipesi taidokkaasti kirpeässä viimassa ylös pitkin kaltevaa reittiä, joka muuttui lopulta solanpohjasta seinämäksi, ja lopulta vuorentasanteelle. Nyt jos tedd olisi vilkaissut reunan yli, olisi hän nähnyt muutamat Pewterin valot kaukana etelässä, sekä talonsa aivan jalkojensa alla. Itsekeksimäänsä polkua pitkin hän talsi yksinkertaisen päättävästi korkeammalle, ja yhä korkeammalle. Hän ohitti hauskan käkkärämännyn, jonka hän oli nimennyt kurtuksi. Pienempänä, aikana jolloin hän ei pystynyt vielä yksin kiipeämään ylös vuorille hän ei ylettynyt männyn oksiin, mutta nyt hän pystyi lämpiminä aikoina kiipeämään aina sen latvaan asti, joka ei ollut kylläkään kovin ihmeellistä. Puu kun oli vain muutaman metrin korkuinen.
Tedd jatkoi matkaansa aina polun loppuun asti, ja käveli sitten loivasti alaspäin, ohittaen korkean jäämuurin vasemmalta. Hän näki nyt todella suuren jäälaakson. Hän ei viitsinyt kävellä sinne asti kuin muutaman kerran kuukaudessa, eikä juurikaan tuntenut näitä paikkoja, koska ei kovin kauaa yleensä halunnut näin jäätävässä ilmassa olla. Hän henkäisi muutaman kerran erittäin raskaasti ja pyyhkii hikeä otsaansa ja tunki sitten piponsa tiukemmin päähän.
Lumivyöry oli ollut aivan lähellä, vain muutaman sadan metrin päässä jäälaakson reunassa. Kun Tedd astui mielenkiinnostuneesti oikealle päin, näki hän että laakson seinästä oli lohjennut irti tosi iso pala maata ja jäätä. Tedd asteli aivan reunalle ja kurkisti alas. Seinämän paikalle oli tullut näkyviin paljon kimaltelevia jäänpalasia, jotka toivat Teddistä mieleen pienen jäisen metsän, niiden törröttäessä maan pinnasta. Yksi palanen näytti jopa pokepallolta! Hienolta väkenöivältä pokepallolta, paljon hienommalta kuin ne punavalkoiset rattata-pallot joita luokan rikkaat pojat ostivat aina kaupoista suurilla rahoilla. Teddin oli pakko saada tuo pallo. Hän voisi laittaa sen ikkunansa ulkopuolelle, ja se kimmeltäisi siinä koko pitkän talven.
Tedd kumartui ja ojensi varovasti kättään palloa kohti, ja tuntui kuin se olisi melkein loistanut jotain jännää vihreää valoa. Ilo vaihtui kuitenkin kamalaan säikähdykseen.
Jää Teddin alla sortui ja alkoi liukua kohti pitkää vuoren rinnettä.
Nopeasti poika yritti juosta jäänpalalta pois ennen kuin se ehtisi kallistua, mutta sen sijaan Tedd kaatui, ja löi päänsä kovaan jäähän. Maailma pimeni.
Tedd heräsi pian, ja melkein kirosi kovaa pääkipuaan. Hän makasi jäänpalasten välisessä lokerossa. Hän kaivoi käsillään jäätä, mutta sai kätensä vain polttavan kylmiksi. Hän yritti änkeä kehoaan jokaiseen mahdolliseen suuntaan, ja sitten yksi palanen, aivan hänen altaan sortui, ja hän tippui. Johonkin pehmeään?Tedd vilkuili uudestaan säikähtäneenä ympärilleen ja huomasi olevan jossain oudossa jääonkalossa. Jäänsirpaleita tippui hänen päälleen, mutta pian kaikkialla oli taas aivan hiljaista. Tedd keskittyi, ja avasi silmänsä uudestaan, jotka oli taas pelossa sulkenut. Katto oli jääpaloista muodostunut, kuin seinät ja lattiakin. Oikealla jään seassa loisti valoa. Se valaisi sen yhden luolan kulman, ja jääseinien kautta koko onkalo hohti heikkoa kaunista valoa. Tedd ryömi ähkien kohti valoa, ja näki jotain lasinselvän jään läpi. Se oli suuri pokémon-muna, joka loisti valoa!
Tedd todisti sen kuoriutumisen hetken. Sen kuori oli jo valmiiksi rikkoutunut, ja hiljaa kuorenpalat katosivat oudosti, kuin tullen jääksi. Munan sisuksista nousi jään sisään sinertävä pokémon, joka muistutti jääpatsasta. Sen selästä, vatsasta, kaikkialta törrötti jääpuikkoja ja sillä oli käsissään ja jaloissaan hauskat pienet siniset kynnet. Se avasi merensiniset silmänsä, ja sen katse kohtasi Teddin.
Samaan aikaan toisella jäätiköllä jossain muualla Villahattuinen pitkä nuori nousi kokeneentapaisesti toiseen, samanlaiseen luolaan, ja katsoi jännittyneenä jäisiä luolanpintoja. Näytti kuin jään sisälle olisi muodostunut paljon sinertäviä verisuonia. Jokainen niistä kulki samaa matkaa seiniä pitkin kuin nuorikin matkasi. Hän kammostui nähdessään jäisen alttarin, jonka pinta tuntui sulavan silmissä. Hän heitti piponsa päästään ja juoksi vihreäksivärjätyt hiukset hulmuten lätäköiden ylitse, aina suurelle pääalttarille, joka oli kuin veistetty jäästä. Hän otti sormettomat villahansikkaat käsissään esiin taskustaan pillin ja puhalsi kolmesti äänen, jota hän itse ei kuullut. Ei vastausta. Hädissään hän puhalsi siihen yhden pitkän henkäyksen, ja kuuli viimein kimakan huudon jostain vuoren sisästä. Hän katsoi reaktionomaisesti jalkojensa alle ja astui syrjään, jotta mysteerinen pokémon voisi astua luolaan.
Ceboy, kohtalokas jääpokémon katsoi verestävillä sinisillä silmillään nuorta, ja kiljahti uuden kerran, ja nielaisi äänen kurkkuunsa saaden seinämien suonet pullistelemaan.
"Taazzaa", se sanoi kiljahtavalla äänellään, ja tuijotti hätääntynyttä nuorta silmiin. Sitten se puhui kimakalla äänellään monia sanoja joita ei normaali kaupunkilainen olisi ymmärtänyt, mutta Taza tuntui aina joidenkin sanojen kohdalla pelästyvän enemmän kuin joidenkin toisten. Taza nyökkäsi, ja kaivoi paksun maastotakkinsa alta sinisen amuletin, joka näytti olevan jäästä tehty.
Jossain päin Celadonia nuori kerjäläistyttö otti taskustaan jäänvärisen sormuksen, jonka hänen äitinsä oli hänelle kauan aikaa sitten antanut. Hän katsoi sitä iltataivasta vasten ja näytti sitä ystävilleen jotka vähän aikaa sitten taistelivat vanhasta hampurilaisesta. He hyppivät riemuissaan kujalla, jolla loisti vain vanha neon-taulu, sekä sormus.
Pukinpartainen mies nosti samalla hetkellä kätensä ilmaan, ja vilkaisi kätensä puristuksissa säkenöivää kiveä, joka loisti valoa jopa hänen otteensa alta, ja jonka hän oli löytänyt joskus eräästä vedenalaisesta luolasta Seafoamista. Myyjä vilkaisi kummastuttavan itsevarmalta näyttävää miestä, ja kysyi kivestä. Mies vain hymähti ja tuijotti hymyillen kättään.
Kesken Saffronin kaupungin pokémon-liigaottelun eräs nais-pokémonkouluttaja repi äkkiä hiuskorunsa pois hiuksistaan, ja näki kuinka sen koristeet hohtivat sinertävää valoa. "Mikä siinä on", kysyi hänen ystävänsä, seuraava ottelijatar mutta nainen ei saanut samaa suustaan. Hänen farfetch'dinsä läpytti siipiään ja raakui hysteerisesti.
Areena räjähti samaan aikaan huutoihin ja suosionosoituksiin, kun tunnettu kabutops, taiteilijanimeltään 'Shifter' iski kanveesiin jo neljännen vihollisensa. Sen takana virnisti hivenen ilkeästikin komea nuorukainen, jota ei edes haitannut, että hänen kaulakorunsa tuntui kylmältä hänen kaulallaan. Hän heilautti kädellään kiitokset katsomoon, ja virnisti vieläkin ilkeämmin.
Tedd sulki silmänsä kirkkaalta valolta jota jäinen pokémon hänen edessään loisti, mutta tunsi sitten, kuinka pokémon otti häntä kädestä, ja ne kädet olivat kammottavan kylmät. Hän huusi kovaa.
Tedd heräsi sängyssään, ja kuuli Herra Johnstonin huudot jotka valittavat taas turhanpäiväisistä asioista. Hiki otsallaan Tedd nosti kätensä pois patjan alta, ja tuijotti peloissaan sitä. Hänen kämmenenpohjansa loisti jäisenä, hän pystyi näkemään sen läpi. Hän näki sen läpi että ensilumi satoi ikkunan takana.
ARVOSTELE TÄMÄ TARINA! Kirjoita oma mielipiteesi tästä tarinasta. Muista pitää mielipide asiallisena, tarkistan kaikki kirjoitukset ennen niiden sivulle laittamista. Perustele mahdolliset kehut/haukut.
Arvosana-asteikko on 1-5, jossa 5 on paras ja 1 huonoin. Jos et halua antaa mielipidettäsi arvosanana, valitse pelkkä viiva.
Sivut ovat puhtaasti fanipohjaiset, kukaan ei saa näiden tekemisestä mitään tuottoa.. Pokémon on Nintendon, Creaturesin ja Game Freakin omaisuutta. Tarinat ovat kirjoittajiensa omaisuutta, niitä ei saa pölliä, kuten ei myöskään sivulle erityisesti tekemiäni grafiikoita tai suunnitteluakaan. Muuten Persian on hyvin, hyvin vihainen.. Webkissana häärii Purr-fecti Pokémon, Persian.
