|
|
MIELENHALLINTAA
Kirjoittaja: Persian
Arvosteluja: 65 kpl
Ikäsuositus: 12 (hiukan väkivaltaa)Alkusanat: Aloin kirjoittamaan tätä tarinaa vain päähänpistosta enkä oikeastaan ollut päättänyt mihin suuntaan se kehittyisi. Inspiraation tarinaan antoi, kumma kyllä, Limp Bizkitin M:i 2:een tekemä tunnari.. joten tarinasta tuli "melko" synkkä. No, ei mitään hirmuisen kauheaa, mutta en silti suosittele iltasaduksi perheen pienimmille. Synkkyys aiheutui myös siitä että halusin tehdä eräällä tietyllä hahmolla jotain todella ilkeää... tai edes hiukan ilkeää..
MIELENHALLINTAA
Pieni poika nyyhkytti yksin. Hänen ruskeat hiuksensa olivat sekaisin ja kyyneleet olivat jättäneet vanoja hänen poskilleen olevaan likaan.
Hän istui hiljaa pimeässä nurkassa ja vapisi itsekseen. Haavat, joita hän oli saanut lasinsiruista ja terävistä puunkappaleista, peittivät pojan käsiä. Poika ei kuitenkaan huomannut niitä, sillä kipu ja pelko hänen sydämessään olivat paljon pahempia kuin mikään fyysinen tuska.
Talo, tai ehkä se oli joskus muistuttanut sellaista, oli vielä osittain tulessa ja poika kyhjötti talon ainoassa pystyssä olevassa nurkassa. Hänen vaatteensa olivat aivan noessa ja osa hiiltyvistä puunkappaleista kuumensi hänen ihoaan.
Poika kuuli jostain askeleita ja hän nosti kyyneltyneet kasvonsa toivonpilkahdus silmissään. Hän kuitenkin värähti, kun kuuli puhetta. Ääni oli kylmä ja käskevä.
"Sanoit että täällä ei ole asutusta..", ääni murisi pahaenteisesti.
"Oletin että..", vapiseva ääni vastasi haparoiden.
"Älä koskaan oleta mitään!", ääni karjahti ja poika sulki silmänsä pelosta.
Poika kuuli askeleiden ääniä ja metallisen kilkahduksen.
"Maksat virheestäsi nyt," teräsääni sanoi ja poika kuuli hätäisiä juoksuaskelia.
Juoksemisen ääni päättyi kuitenkin kovaan pamahdukseen ja joku kaatui maahan raskaasti.
Sitten tuli hiljaista.
"Etsikää eloonjääneitä", ääni sanoi lyhyesti ja poika kuuli juoksuaskeleiden tulevan kohti taloa. Poika katseli villisti ympärilleen, etsien jotain piilopaikkaa, jonne mennä, mutta talonjäänteet eivät suoneet mitään turvaa. Pieni poika käpertyi nurkkaan mahdollisimman huomaamattomaksi. Ehkä häntä ei huomattaisi jos..
"Pomo, täällä taitaa olla yksi..", kuului matala ääni talonrämän sisällä ja joku käveli hitaasti sisään.
Kävelyaskeleet pysähtyivät pojan eteen. Poika kuuli taas metallisen kilahduksen ja hän pakotti kauhusta laajentuneet silmänsä auki.
Liekit miehen takana estivät poikaa näkemästä tämän kasvoja. Hahmo oli pitkä ja voimakas ja se katsoi poikaa sanomatta mitään. Poika näki jotain kiiltävää miehen kädessä ja mies osoitti sillä poikaa.
Poika katsoi mustaa hahmoa pystymättä tekemään mitään. Hän odotti valtavaa pamausta ja pimeyttä, mutta sellaista ei tullut.
"Hmmm... Ottakaa se mukaan", mies sanoi ja käveli hitaasti pois.
Poika avasi silmänsä ja näki kahden pienemmän hahmon, kuin painajaisista, lähestyvän häntä. Hän avasi suunsa huutaakseen apua, mutta tunsi äkillistä kipua ja vajosi pimeyteen..
Kipu. Päässä ja käsissä. Jaloissa. Joka puolella vartaloa.. Poika avasi silmänsä hämärässä ja huomasi, että jopa hänen silmiinsä sattui. Sisimmässään poika kiitti sitä, että oli herännyt hämärässä. Valo olisi ollut kuin veitsi hänen aivoissaan, hän arvasi ja liikutteli varovaisesti jäseniään.
"Huomaan, että olet hereillä", pelottava ääni sanoi ja poika henkäisi pelosta ja haparoi vaistomaisesti jonkin matkaa taaksepäin.
Ääni naurahti ivallisesti ja vasta nyt poika huomasi, missä oli. Hän oli hämärässä huoneessa, jonka seinät olivat viininpunaiset. Hän oli ollut lattialla valtavan puisen pöydän edessä ja nauru kuului juuri tuon samaisen pöydän takaa.
"No no. Älä turhaan satuta itseäsi uudestaan", mies sanoi ja poika tajusi, että ainakin osa hänen saamistaan haavoista oli puhdistettu ja sidottu. Hän katsoi väristen pöydän takana olevassa tuolissa istuvaa hahmoa.
"Mikä on nimesi, poika?", mies kysyi teräksisellä äänellä.
Poika yritti vastata, mutta sai aikaan vain kuivan äännähdyksen. Hän nieleskeli saadakseen kuivan kurkkunsa toimimaan ja mies odotti kärsivällisesti pojan vastausta.
"Je... Jeffrey, sir", sai poika lopulta sanottua kipeällä kurkullaan.
"Jeffrey... Huomaan, että sinut on opetettu tavoille. Vanhempasi varmaankin opettivat sen sinulle, eikö niin?", mies kysyi.
Jeffreyn silmät täyttyivät kyynelistä. "Ni-niin.. Isi ja äiti.."
Hahmo nousi hitaasti tuolistaan ja Jeffrey pelkäsi tämän tulevan hänen luokseen. Mies kuitenkin käveli koristetakan luokse ja laski toisen kätensä rennosti sen reunukselle.
"Vanhempasi.. Missä he ovat nyt, tiedätkö sitä Jeffrey?", mies kysyi katsoen lattialla kyhjöttävää poikaa.
Jeffrey katsoi alas maahan ja huomasi, ettei enää pystynyt itkemään.
"He ovat.. kuolleet, sir. He paloivat."
Hahmo asteli muutaman askeleen Jeffreyn luokse ja nyt poika näki hänen kasvonsa. Miehellä oli siistit, tummat hiukset, tummanpunainen puku ja komeat, mutta tunteettomat kasvot. Hän kyykistyi Jeffreyn luokse ja poika hätkähti hiukan taaksepäin.
"Niin, Jeffrey. He ovat kuolleet, tulipalossa, kuten sanoit. Todella ikävää..", mies sanoi hitaasti.
Jeffrey purskahti kyyneleettömään itkuun ja mies laski vahvan kätensä Jeffreyn olalle. Hän odotti, että Jeffrey pyyhki silmänsä ja katsoi miestä kasvoihin.
"Tiedätkö kuka sen teki Jeffrey? Tiedätkö kuka tappoi isäsi ja äitisi?", mies kysyi vaarallisella äänellä.
Poika katsoi miestä tämän läpitunkeviin tummiin silmiin ja pudisti päätään niiskahtaen.
"No, Jeffrey. Ne ovat pahoja ihmisiä, jotka tekevät tuollaisia muille. Eivät välitä mistään tai kenestäkään, ajavat vain omaa etuaan. Todella ilkeää porukkaa, poikaseni.. Sellaisia pitää välttää"
Jeffrey katsoi miestä alahuuli väristen. "Pahoja ihmisiä?"
Mies hymyili ja puristi Jeffreytä lujaa olkapäästä kumartuen hiukan lähemmäs poikaa.
"Mutta minä taistelen heitä vastaan. Minä estän pahoja ihmisiä tekemästä kenellekään enää niin.. Voit auttaa minua.. Voit liittyä mukaani ja taistella pahaa vastaan ja kostaa vanhempiesi kuoleman", mies sanoi matalasti.
Jeffrey katsoi miestä suurin silmin, yrittäen käsittää tämän sanoja.
"Kostaa... En halua kostaa", hän sanoi hiljaa. "Haluan isin ja äidin takaisin."
Miehen kasvot muuttuivat kylmiksi. "He polttivat kotisi ja vanhempasi. Antoivat heidän huutaa ja kärsiä. He jättivät sinut eloon vain, että sinä kokisit vanhempiesi kuoleman.. ja annat heidän päästä siitä helpolla.. Tsk tsk.. Heikkoa", mies sanoi ja nousi pystyyn kääntäen selkänsä pojalle.
Poika sulki silmänsä ja muisti pätkittäin tulipalon tapahtumat. Ison räjähdyksen, äidin huutamassa apua keittiöstä, lemmikki-Pokémoniksi hankitun Meowthin jäämässä putoavan palkin alle, perhekuvan käpristymässä kuumuudessa, epätoivon, tulen ärjynnän, kauhun tunteen..
Poika pudisti päätään ja katsoi nopeasti miehen perään.
"Voisinko kostaa niille... pahoille ihmisille?", hän kysyi hiljaa.
Mies pysähtyi ja kääntyi ympäri nopeasti. "Tietenkin. Minä autan sinua, jos vain haluat."
Poika mietti hetken ja nyökkäsi sitten, kyynel vierähtäen poskeltaan. "Haluan."
Mies nyökkäsi ja käveli Jeffreyn luokse. Hän ojensi tälle kätensä ja auttoi pojan ylös lattialta. "Nyt sinulla on oikea ääni kellossa, poikaseni.. Sinä saat asua täällä muiden omankaltaistesi kanssa, eikä sinun tarvitse enää huolehtia mistään. Kunhan vain lupaat yhden asian, Jeffrey.."
Poika katsoi kysyvänä voimakasta miestä, joka vangitsi katseellaan tämän silmät otteeseensa, tunkeutuen suoraan hänen sieluunsa.
"Älä anna armoa", mies sanoi matalalla äänellä.
"Lupaan sen", Jeffrey sanoi hiljaa ja mies hymyili.
"Niin sitä pitää, poikaseni. Nyt.. Minun on hoidettava asioita. Eräs apulaiseni näyttää sinulle paikan, missä voit nukkua ja mistä saat ruokaa. Sinulla kyllä tulee olemaan paljon tekemistä, älä huolehdi", mies sanoi astuen takaisin pöytänsä taakse.
Huoneen ovi aukesi ja mustaan univormuun pukeutunut vaaleahiuksinen nainen astui sisään. Hän käveli Jeffreyn luokse ja otti tätä kädestä kiinni.
"Minun pitää hoitaa loput haavasi ja antaa sinulle jotain purtavaa.. Tulehan nyt, poika", nainen sanoi ja alkoi vetämään Jeffreytä ovelle. Jeffrey ei vastustellut ja huoneen ovet sulkeutuivat raskaasti hänen perässään.
Tuolissaan istuva mies nojasi taaksepäin parin poistuttua ovesta ja hymyili itsekseen.
"Älä anna yhtään armoa..", hän sanoi ja silitti pöydän takaa ilmestynyttä kissa-Pokémoniaan toisella kädellään.
Mies katsoi kaunista mutta tappavaa Pokémoniaan sitä silittäessään.
"Lisää lihaa isoille kissoille... Hmm?", hän sanoi hymyillen ja kissa kehräsi tyytyväisenä.
LOPPU?
ARVOSTELE TÄMÄ TARINA! Kirjoita oma mielipiteesi tästä tarinasta. Muista pitää mielipide asiallisena, tarkistan kaikki kirjoitukset ennen niiden sivulle laittamista. Perustele mahdolliset kehut/haukut.
Arvosana-asteikko on 1-5, jossa 5 on paras ja 1 huonoin. Jos et halua antaa mielipidettäsi arvosanana, valitse pelkkä viiva.
Sivut ovat puhtaasti fanipohjaiset, kukaan ei saa näiden tekemisestä mitään tuottoa.. Pokémon on Nintendon, Creaturesin ja Game Freakin omaisuutta. Tarinat ovat kirjoittajiensa omaisuutta, niitä ei saa pölliä, kuten ei myöskään sivulle erityisesti tekemiäni grafiikoita tai suunnitteluakaan. Muuten Persian on hyvin, hyvin vihainen.. Webkissana häärii Purr-fecti Pokémon, Persian.
