|
|
SALAPERÄINEN KAKUNA
Kirjoittaja: ~Espeon~
Arvosteluja: 0 kpl
Ikäsuositus: Ei oleAlkukirjoitus: Tällä tarinalla ei ole juurikaan kummoisempaa juonta, ja se on melkoisen lyhytkin, mutta täytyihän minun sentään jotakin tehdä uuden elämäntehtäväni Kakunoiden parissa, hyväksi. ;) No, luepa nyt tarina ja arvostele se, kiitos. Ja muistakaahan, että tarinaa ei ole tarkoitettu yleiseen levitykseen, joten kysykää lupa, jos tahdotte kopioida sen jonnekin.
SALAPERÄINEN KAKUNA
Auringonvalo siivilöityi puiden oksiston läpi. Se osui johonkin, ja sai kirkkaankeltaisen pinnan hohtamaan upeasti sateenkaaren väreissä. Tricia hiipi vähän lähemmäksi. Oliko se kultaa? Uskaltaisiko hän mennä katsomaan? Tricia ei ollut koskaan ennen ollut näin syvällä metsässä, mutta hetken päästä hän uskalsi mennä vielä lähemmäs. Hän kumartui ja hiipi pensaikon suojissa. Vielä vähän lähemmäs. Ja vielä vähän.Kohta hän jo kurkisteli pensaikosta aivan kimalluksen kohdalta. Näky oli kaunein mitä hän oli koskaan nähnyt. Hänen edessään oli suuri puu. Se oli täynnä upeita olentoja, jotka olivat kiinnittyneet siihen jonkinlaisen seitin avulla. Tricia katseli lumoutuneena. Ne olivat väriltään kuin puhtainta kultaa ja niiden suuret mustat silmät näyttivät pojattoman syviltä ja niin viisailta. Osa taisi nukkua, mutta osa vain roikkui suuren, vanhan puun kyljessä. Yksikään ei liikkunut. Tricia vietti pitkään vain ihaillen valon leikkiä noiden upeiden olentojen kuorella. Tricia ei ollut oikeastaan kovinkaan kiinnostunut Pokémoneista, mutta nämä olivat jotenkin erilaisia. Ne ikään kuin hehkuivat kätkettyä voimaa. Kerrassaan upeita olentoja, Tricia mietti.
Ja yhtäkkiä, kesken kaiken, todellisuus iski häneen kuin salama. Hän oli ollut metsässä jo ties kuinka kauan. Melkein koko päivän. Ja hänellä ei todellakaan ollut lupaa tulla näin kauas! Äiti oli sellainen hössöttäjä. Ei hän voinut antaa pikku tyttönsä juoksennella ympäri metsää kuin joku rasavilli poika. Niin äiti kertoi Tricialle yhä uudestaan ja uudestaan. No, olisi varmaan parasta lähteä jo kotiin, vaikka moitteet olisivatkin luultavasti aivan yhtä suuret, kuin jos hän tulisi myöhemmin. Onneksi ei sentään ollut pimeää. Tricia värähti ajatellessaan äidin ilmettä kun hän oli edellisen kerran tullut kotiin vasta illan pimettyä ja pyrähti juoksuun kohti kotia. Yksikään kultaisista olennoista ei osoittanut millään tavalla huomanneensa nuorta tyttöä, joka oli tarkkaillut niitä.
"Arvaatko ollenkaan kuinka huolissani minä olen ollut?! Ja katso nyt vaatteitasi! Mitä sinä oikein olet tehnyt? Hupsu tyttö.." Tricia otti äidin moitteet vastaan mukisematta. Vastaanhangoittelusta ei olisi mitään hyötyä, ja Tricialla oli mielessään paljon tärkeämpiäkin asioita. Äidille hän ei voisi kertoa upeasta löydöstään, sillä äiti ei ensinnäkään olisi luultavasti siitä lainkaan niin innoissaan, ja toiseksikin, silloin Tricia paljastaisi olleensa paljon kauempana kuin missä hän sai olla.
"No, olet varmaan jo väsynyt. Käyhän vaihtamassa puhtaat vaatteet niin minä laitan sinulle jotakin syötävää", äiti hymyili ja patisti Trician yläkertaan, jossa hänen pikkuinen huoneensa oli. Onneksi äiti aina leppyi niin nopeasti. Äidin mieliksi Tricia vaihtoi vaatteet ja tuli syömään, vaikka hän olisi paljon mieluummin mennyt etsimään erästä kirjaa. Hän oli saanut sen kerran joululahjaksi, ja vaikka se oli silloin tuntunut turhalta, se olisi nyt suureksi hyödyksi. Ainakin toivottavasti. Tricia kiitti ja nousi pöydästä. Äiti muistutti, että pian olisi jo nukkumaanmenoaika, mutta Tricia vain juoksi rappuset ylös niin lujaa kuin ehti.
Hän etsi kirjaa hetken kirjahyllystään ja löysikin sen nopeasti, sillä kirja oli suuri eikä kirjahyllyssäkään ollut kuin muutamia kirjoja. Hän meni istumaan sängylleen ja katseli hetken kirjan kantta. Siinä oli suuri otsikkoteksti; 'Pokémonit - salattu maailma'. Lisäksi kannessa oli kuvia eri Pokémoneista. Tricia aukaisi kirjan. Muutaman alkusivun jälkeen kirjassa oli ensimmäinen otsikko; 'Pokémon # 1. Bulbasaur'. Tricia katseli sivua hetken mutta käänsi sitten seuraavan. Hän selasi kirjaa jonkin aikaa katsoen kuvat jokaisesta Pokémonista. Vihdoin hänen etsimänsä kohta löytyi. Kuvassa oli puu, josta roikkui seittien varassa keltaisia koteloita. Kuva jotenkin latisti tuon upean Pokémonin olemuksen, mutta Tricia oli innoissaan. Hän luki otsikon; 'Pokémon # 14. Kakuna'. Kakuna. Mikä kaunis nimi, Tricia tuumi. Hän luki hieman eteenpäin.
"Kakuna on Weedlen toinen muoto, ja kehittyy aikanaan Beedrilliksi. Kakunat elävät yhdyskunnittain, kuten Weedlet ja Beedrillitkin. Kakunan tyypillinen elinympäristö on suojaisa lehtimetsä, jossa yhdyskunta saa olla rauhassa. Usein, muttei suinkaan aina, Kakunat elävät yhteisissä yhdyskunnissa Weedlejen, ja joskus myös Beedrillien kanssa. "
Vai niin? Tricia vilkaisi hieman edellistä ja seuraavaa Pokémonia, Kakunan kehitysmuotoja, mutta ne näyttivät hänestä aivan tavanomaisilta. Kuka ihme haluaisi kehittää kauniin, kultaisen Kakunan tuollaiseksi, hän ihmetteli. Tricia luki tietoja Kakunasta vielä hetken, mutta sitten hänen äitinsä tuli ja käski mennä nukkumaan. Kun Tricia käpertyi peiton alle, viimeinen asia jota hän ajatteli ennen nukahtamistaan, oli kultainen Kakuna, joka riippui puusta. Kirjassa oli sanottu, ettei Kakunasta ollut juuri hyötyä, ennen kuin se kehittyi Beedrilliksi, mutta jotenkin hänestä tuntui, että kultaisen kuoren alla piili paljon enemmän, kuin kirjassa sanottiin.
Paljon, paljon enemmän.Seuraavana aamuna Tricia pakkasi pieneen reppuunsa Pokémon-kirjansa, piirustuslehtiönsä, ja eväitä. Hän sanoi äidilleen menevänsä metsään retkelle ja äiti antoi luvan, vaikkakin hieman vastahakoisesti.
"Kunhan et sitten mene liian kauas. Äläkä sotke vaatteitasi. Ja muistakin tulla ajoissa kotiin ennen pimeän tuloa."
"Niin, niin, äiti! Älä ole huolissasi. Osaan kyllä pitää itsestäni huolta!", Tricia huusi vielä, juostessaan jo hyvän matkan päässä. Hän ei malttanut odottaa, että näkisi taas upeat Kakunat.Melko pitkän taivalluksen jälkeen hän saapui taas Kakunoiden puulle. Muistiko hän väärin, vai olivatko ne olleet viimeksikin tismalleen tuossa järjestyksessä? Tricia istui maahan vähän matkan päähän puusta ja otti kirjan esille. Hän vilkuili sivua, kunnes löysi oikean kohdan.
"Parhaimmillaan Kakunat voivat olla liikkumatta useita viikkoja. Uskotaan, että ne voivat tahtoessaan hidastaa elintoimintojaan ja näin ollen… "
Tricia vilkaisi Kakunoja. Ne siis vain roikkuivat tuossa viikkokausia? Erikoista. Hän otti piirustusvälineet esiin ja alkoi piirtää erästä Kakunaa. Tricia istui tuntikausia piirtäen. Välillä hän söi eväsvoileipiään ja kuljeskeli hieman puun ympärillä. Hän ei uskaltanut mennä liian lähelle, jos joku niistä vaikka päättäisikin liikkua ja pistää häntä myrkkypiikeillään. Kirjassa oli kuva eräästä Kakunasta, joka oli juuri ojentanut molemmat pistimensä. Ne toivat jotenkin Trician mieleen kädet. Kun hän lopulta sai Kakuna-piirroksensa valmiiksi, hän laittoi sen reppuunsa kirjan väliin ja meni taas katselemaan Kakunoita. Hänestä tuntui todella omituiselta, etteivät ne liikkuneet.
Tricia meni istumaan takaisin puun alle ja alkoi lukea kirjaansa. Aurinko häikäisi pahasti, joten hän siirtyi puun toiselle puolelle, jossa ympäröivät pensaat varjostivat mukavasti. Oli oikein mukavaa, todellakin..
Tricia hätkähti hereille. Oliko hän nukahtanut? Oli jo melko hämärää. Voi ei! Äitihän oli nimenomaan käskenyt tulemaan ajoissa. Tricia oli jo pompata pystyyn pensaikosta ja rynnätä kotiin, mutta yhtäkkiä hän kuuli jotakin. Aivan kuin.. Jotakin. Tricia ei tiennyt mitä. Hän ryömi aivan hiljaa pensaikon viertä pitkin. Hän kurkisti pensaan oksien läpi. Moni Kakunoista oli tullut alas puusta. Kuinka ihmeessä? Eihän niillä ollut jalkoja tai mitään. No, ehkä ne olivat leikanneet seitin pistimillään ja pudottautuneet maahan, mutta kuitenkin.. Ja miten ne olivat päässeet tuollaiseen siistiin järjestykseen? Jotenkin se toi Trician mieleen armeijan tai poliisin.
Niiden edessä seisoi melko kookas Kakuna. Muuten se ei olisi juurikaan erottunut joukosta, mutta sillä oli pyöreä maastokuvioinen kypärä. Se näytti johtajalta. Ilmeisesti se antoi toisille jotakin ohjeita, tai kävi keskustelua. Tricia ei voinut kuitenkaan olla varma, sillä hän ei kuullut mitään. Joko ne keskustelivat todella hiljaa, tai sitten hän oli kuvitellut koko jutun. Kirjassahan oli sanottu, etteivät Kakunat äännelleet. Vai ääntelivätkö? Tricia tuijotti ihmeissään pensaikon kätköistä. Sitten yhtäkkiä johtaja-Kakuna käännähti kohti pensaita. Sen suuret mustat silmät välkähtivät nousevan kuun valossa. Se tuntui katsovan suoraan Triciaan.
Oliko hänet huomattu? Tricia perääntyi kontaten mahdollisimman hiljaa. Hän nappasi reppunsa vähän matkan päästä ja säntäsi juoksuun. Hän juoksi koko matkan kotiin saakka. Ajettiinko häntä takaa? Äiti seisoi ovella kädet vihaisesti puuskassa.
Tricia kuunteli äidin moitteita vain puolella korvalla. Hän tuijotti koko ajan ulos ikkunasta. Pihalla ei kuitenkaan näkynyt mitään. Kuitenkin hän oli silti varma, että salaperäinen Kakuna oli huomannut hänet. Kuinka täynnä arvoituksia tämä maailma olikaan. Illalla Tricia makasi sängyssään pitkään saamatta unta.
Seuraavana aamuna Tricia päätti, ettei enää ikinä uskaltautuisi syvälle metsään, mutta jo iltapäivällä uteliaisuus voitti ja hän juoksi metsään, kohti Kakunojen puuta. Tyrmistys oli valtava kun hän saapui puulle. Poissa. Kaikki Kakunat olivat poissa! Joka ikinen. Tricia tutki puun pintaa, mutta tahmeasta seitistäkään ei löytynyt jälkeäkään. Koko päivän Tricia vaelsi ympäri metsää, etsien Kakunoita, mutta niitä ei löytynyt. Salaperäiset Kakunat olivat kadonneet jälkeä jättämättä.
ARVOSTELE TÄMÄ TARINA! Kirjoita oma mielipiteesi tästä tarinasta. Muista pitää mielipide asiallisena, tarkistan kaikki kirjoitukset ennen niiden sivulle laittamista. Perustele mahdolliset kehut/haukut.
Arvosana-asteikko on 1-5, jossa 5 on paras ja 1 huonoin. Jos et halua antaa mielipidettäsi arvosanana, valitse pelkkä viiva.
Sivut ovat puhtaasti fanipohjaiset, kukaan ei saa näiden tekemisestä mitään tuottoa.. Pokémon on Nintendon, Creaturesin ja Game Freakin omaisuutta. Tarinat ovat kirjoittajiensa omaisuutta, niitä ei saa pölliä, kuten ei myöskään sivulle erityisesti tekemiäni grafiikoita tai suunnitteluakaan. Muuten Persian on hyvin, hyvin vihainen.. Webkissana häärii Purr-fecti Pokémon, Persian.
