LUKU 4 -
Kuiluja
evoluutioteoriassa
Kun
ajatellaan evoluutioteoriaa, on siinä useita ongelmia ja kynnyksiä, joista
monet ovat edelleen ylittämättömiä. Edellisissä luvuissa on jo käsitelty
joitakin niistä, mutta tässä luvussa on hyvä ottaa esille muutamia sellaisia
alueita, joihin on vaikea löytää selitystä sattumanvaraisen kehityksen kautta.
Ongelmia, mitä evoluutioteoriassa esiintyy,
on saatettu yksinkertaisesti selittää sillä, että aika tekee kaiken
mahdolliseksi ja vuosimiljoonien aikana voi tapahtua mitä tahansa.
Asiaa voitaisiin verrata siihen, että jos
tyttö sadussa suutelee sammakkoa, ja sammakosta yhtäkkiä tuleekin prinssi,
pidetään sitä vain satuna. Kuitenkin sama asia muuttuu heti tieteeksi kunhan
siihen varataan vain tarpeeksi aikaa, eli 300 miljoonaa vuotta, koska siinä
ajassa tiedemiehet uskovat sammakon muuttuneen ihmiseksi.
Seuraava lainaus osoittaa myös, miten ajan uskotaan mahdollistavan
kaiken, vaikka se olisi vastoin käytännön havaintoja. Kysymys on evoluution
perusolettamuksesta eli lajien muuttumisesta toisiksi:
On tietenkin totta, että kukaan ei ole voinut tutkia
ammoin hävinneiden lajien geenivarastoja, eikä edes yhdenkään lajin syntymistä
ole – eräitä polyploidiatapauksia lukuun ottamatta – suorastaan havaittu. Mutta
evoluutiotutkijoilla on ollut tuskin sataa vuotta käytettävissään, ja uuden
lajin syntyyn lasketaan helposti kuluvan miljoonakin vuotta. Ei kuitenkaan ole
mitään syytä ajatella, että evoluutiossa olisivat muinoin vaikuttaneet jotkin
muut mekanismit kuin ne, joiden on todettu nykyään muuttavan populaatioiden
geenivarastoja. (Koululaisen uusi
tietosanakirja, s. 815)
Seuraavilla
riveillä aiotaan tutkia muutamia evoluutioteoriaan liittyviä kynnyksiä (On
niitä enemmänkin. Esim. kuilu selkärankaisten ja selkärangattomien välillä on
sellainen, jota ei ole voitu tyydyttävästi ratkaista…) Käsiteltäviä ovat
seuraavat aiheet:
-
Alkuvaiheet
- Prokaryootit ja eukaryootit
-
Monisoluiset
-
Kasvien kehitys
-
Merestä maalle ja maalta mereen
-
Monimutkaiset elimet
ALKUVAIHEET. Jo aiemmin todettiin, että elämän alkuvaiheet
ovat ongelma. Se johtuu siitä, ettei ole edelleenkään mitään yhdistävää siltaa
elävän ja elottoman aineen välillä, vaan on olemassa selvä katkos. Kuviteltua
hyppäystä elottomasta aineesta eläviin eliöihin on ollut vaikea todistaa ja se jättää huomioimatta esim. Louis Pasteurin
monipuoliset kokeet, jotka osoittivat, että elämä voi syntyä ainoastaan
elämästä.
Kun kuilu elävän ja elottoman välillä on havaittu näin suureksi,
on ehdotettu toisenlaisia ratkaisuja. Esim. perimämolekyylin rakenteen keksijä,
nobel-palkittu, Sir Francis Crick sekä avaruustutkija Sir Fred Hoyle ovat
tulleet siihen tulokseen, että elämän onkin täytynyt syntyä avaruudessa sekä
purjehtia sieltä tänne.
Ongelmana heidänkin selityksessään vain on, ettei se ratkaise
elämän syntyä, vaan siirtää sen ainoastaan muualle, kauemmaksi. Eli jos
oletetaan elämän alkaneen spontaanisti itsestään, ei se tuo sen ratkaisemiseen
mitään uutta apua. Joutuisimme edelleen toteamaan, että elävän ja elottoman
aineen välillä on syvä kuilu. Sitä on vaikea ylittää, koska ei ole löydetty
mitään yhdistävää siltaa:
Kolmen
viime vuosikymmenen aikana tehdyt havainnot osoittavat meille, että elävän ja
elottoman maailman välillä on selvä katkos. Tämä katkos on eräs luonnon
dramaattisimmista, sillä minkäänlaista yhdistävää siltaa (”puuttuvaa rengasta”)
ei kulje sen yli. Tämän yhdistävän sillan puuttuminen on kokeellisen tieteen
keinoin vahvistettu, mutta se on myös käsitteellinen mahdottomuus ja näin
muistuttaa muita luonnossa havaittavia katkoksia. (16)
PROKARYOOTIT JA
EUKARYOOTIT. Kun on tehty erilaisia
ryhmittelyjä eliökunnan suhteen, niin ovat tavallisia ryhmittelyjä esim. jaot
kasviin ja eläimiin sekä jaot selkärankaisiin ja selkärangattomiin. Ainakin useimmille
ihmisille nämä ovat tuttuja käsitteitä.
Kuitenkin niitäkin tärkeimpänä ryhmittelynä on pidetty jakoa
prokaryootteihin ja eukaryootteihin eli jakoa alkeistumallisiin ja
aitotumallisiin soluihin.
Näistä kahdesta solutyypistä eukaryootit ovat monimutkaisempia
ja niiden on arveltu kehittyneen nimenomaan prokaryooteista, joita on pidetty
ensimmäisinä eliöinä maan päällä. Prokaryoottien arvellaan esiintyneen maan
päällä ainakin "2 miljardia vuotta" ennen kuin ensimmäiset
eukaryootit ilmaantuivat.
Joka tapauksessa, kun ovat kyseessä nämä kaksi solutyyppiä,
voidaan niiden välillä havaita ainakin seuraavia eroavaisuuksia:
- Prokaryootit ovat
eukaryootteja paljon yksinkertaisempia.
- Prokaryooteilla ei ole tumaa,
mitokondrioita, kloroplasteja eikä muitakaan sellaisia soluelimiä, jotka ovat
eukaryooteilla.
- Prokaryoottien tilavuus on
vain tuhannesosa eukaryoottien tilavuudesta eli eukaryootit ovat niitä noin
1000 kertaa suurempia.
Ongelma kahdessa edellisessä
solutyypissä on, että missä ovat niiden välimuodot maaperässä? Sillä jos
eukaryootit ovat kehittyneet prokaryooteista, niin pitäisi niitä olla
maaperässä suuret määrät. Aikaahan kehitykseen olisi pitänyt olla ainakin
satoja miljoonia vuosia, kuten on esitetty, mutta ongelma on, että välimuodot
edelleen puuttuvat eikä niitä ei ole löydetty. Missä ne ovat?
Vielä suuremman ongelman kohtaamme kuitenkin siinä, ettei
samojen solutyyppien väliltä löydy nykyäänkään yhtään välimuotoa. Olisihan
todennäköistä, että voisimme löytää edes jonkinlaisia välimuotoja, niin ettei
olisi niin jyrkkää rajaa näiden kahden solutyypin välillä. Evoluutioteorian
kannaltahan olisi luonnollisinta, ettei olisi niin selviä rajoja eri ryhmien
välillä, mutta miksi rajat ovat niin selvät ja miksi välimuodot edelleen
puuttuvat? Näiden kahden solutyypin ongelma on edelleen ratkaisematta:
Vaikka
todisteet tukevatkin ajatusta, että eukaryoottien on täytynyt kehittyä
prokaryooteista, näiden kahden ryhmän väliset erot ovat kuitenkin niin suuret,
että vaikuttaisi tarvitun muutakin kuin vain aikaa ja mutaatioita, jotta niin
paljon yksinkertaisemmista prokaryooteista olisi voinut kehittyä aika mutkikas
eukaryootti. (John Reader: "Alkumerestä maalle", s.36)
MONISOLUISET. Seuraavana vaiheena prokaryootti- ja
eukaryoottivaiheiden jälkeen olisi elämän kehityksessä pitänyt ilmaantua
monisoluisia eliöitä, joiden esiintuleminen olisi merkinnyt elämän huomattavaa
monimutkaistumista.
Kun kuitenkin tutkitaan monisoluisten kehitystä, on senkin
havaitsemisessa vaikeuksia. Vaikeudet ovat siinä, että on ollut vaikea löytää
todisteita sille että yksisoluiset alkueliöt olisivat joskus menneisyydessä
alkaneet yhtäkkiä liittyä yhteen ja muodostaa toimivia kokonaisuuksia. Teoriat
niiden synnystähän edellyttävät, että ne muodostuivat usean solun liittymisestä
yhteen. Sillä tarkoitetaan, että ”solun jakauduttua kahtia näin syntyneet
uudet solut, tytärsolut, eivät eronneetkaan toisistaan vaan jäivät yhteen
kaksisoluiseksi eliöksi. Kaksisoluisesta saattoi tulla kolmisoluinen tai
nelisoluinen, yhteen jääneiden solujen määrä nousi kymmeniin, satoihin,
tuhansiin… Saman eliön eri solut erikoistuivat eri tehtäviin…” (Koululaisen
uusi tietosanakirja, s. 772).
Ovatko sitten monisoluiset eliöt syntyneet edelläkuvatulla tavalla,
on todettava, ettei sitä voida todistaa. Eräät tutkijat kiistävät sen, että se
olisi mahdollista. He toteavat myös, että useampi yksisoluinen yhdessä ei tee
niistä monisoluisia. Ne ovat edelleen yksisoluisia, mutta niitä on vain useampi
yhdessä!
Toiseksi on hyvä huomata, että luonnossa ei ole havaittu
monisoluisten syntyvän yksisoluisista nykyaikana ja ainoastaan oletukset elämän
evoluutiosta edellyttävät sellaisia teorioita. Voidaan uskoa, että näin on
tapahtunut, mutta mitään vakuuttavaa aineistoa sen tueksi ei ole löydetty.
Monisoluisiin liittyvää ongelmaa on kuvattu seuraavissa
lainauksissa. Niissä tuodaan esille se, miten tämä alue on yhä ratkaisematon
arvoitus:
Emme
tiedä, kuinka yksisoluisista voisi syntyä monisoluisia. Suvullisen lisääntymisen
kehittyminen on erittäin vaikea ongelma evoluution näkökulmasta. Uusia geenejä
on tarvittu paljon, ja muutoksen aiheuttanut valintapaine on epäselvä, sillä
bakteerit menestyvät aivan äärimmäisissäkin oloissa pakkasesta kiehuviin
lähteisiin, kilometrien korkeuksista kilometrien syvyyksiin.
On yllättävää, että kaikki eläinkunnan noin
sata pääjaksoa ja useat luokat todellakin ilmestyvät lähes samanaikaisesti
monisoluisen elämän alussa (Evolution and the Fossil Record, K.C. Allen and
D.E.G. Briggs, 1989), eikä tällä tasolla tapahtunut jatkossa enää mitään
”evoluutiota”, vaan ainoastaan 70 pääjakson sukupuuttoon kuoleminen (Gould, Wonderful
Life, ss. 57-60). (17)
Mitä
johtopäätöksiä sitten voidaan tehdä, kun on kysymys yksisoluisten (Protozoa) ja
monisoluisten (Metazoa) välisestä mahdollisesta sukulaissuhteesta? Ainoa varma
seikka on se, ettemme tunne nykyään tätä sukulaissuhdetta. Melkein jokaista
mahdollista (yhtä hyvin kuin monta mahdotontakin) sukulaisuussuhdetta on
ehdotettu, mutta käytettävissämme oleva tieto on riittämätöntä, jotta se
oikeuttaisi meidät päätymään mihinkään tieteelliseen tätä sukulaisuussuhdetta
koskevaan johtopäätökseen. Jos haluamme, voimme uskoa, että joku näistä
teorioista on oikeampi, mutta meillä ei ole todellisia todisteita. (G.A.Kerkut:
Implications of Evolution, s.49) (18)
KASVIEN KEHITYS. Jos jatkamme kehitykseen liittyvien ongelmien
käsittelyä, on yksi arvoitus kasvien kehitys. Yleensä on selitetty, että nekin
kehittyivät ensin vedessä niin että ensimmäisiä kasveja olivat yksinkertaiset
levät, joista sitten vähitellen kehittyivät muut vesikasvit sekä maakasvit
kuten sammalet, kaislat, pensaat, kukat ja puut. Aikaa kaikkeen on arveltu
kuluneen jopa satoja miljoonia vuosia.
Mitä sitten tulee todisteisiin kasvien siirtymisestä mereltä
maalle, on jälleen todettava, ettei mitään vakuuttavaa todistusaineistoa ole.
On vain oletus ja usko siihen, että niin on täytynyt tapahtua, mutta asiaa ei
voida tietää. Niistä kuten eläimistä on vaikea löytää mitään niitä edeltäviä
yksinkertaisempia kehitysvaiheita maakerrostumista. Sensijaan on kyllä
havaittu, että kaikki kasvien pääryhmät ilmestyvät kerrostumiin äkisti ja
täysin valmiina ja että ne ovat siitä lähtien pysyneet erillisinä.
Kukaan ei myöskään tiedä, miten monimutkainen fotosynteesi on
syntynyt tai miten levästä on voinut tulla kaisla ja edelleen puu tai pensas.
Ja jos näin on tapahtunut menneisyydessä, niin eikö vastaavaa pitäisi tapahtua
nytkin, vai onko nyt nähty näin tapahtuvan? Todisteet näistä tapahtumista ja
niiden todennäköisyydestä puuttuvat edelleen kokonaan.
Paleobotanistit
pitävät kasvien siirtymistä vedestä maalle yhtä vaikeana kysymyksenä kuin
ensimmäisen elämän syntyä varhaisella maapallolla. Elämä maalla edellyttää
lukuisia uusia ominaisuuksia, joita vesikasvit eivät tarvitse ja jotka voivat
olla vedessä jopa haitaksi. (19)
"Kehitysteorian
tueksi voidaan esittää paljon todisteita biologiasta, eläin- ja
kasvimaantieteestä ja paleontologiasta, mutta sittenkin olen sitä mieltä, että
ennakkoluulottomat ihmiset tulevat siihen tulokseen, että kasvifossiilisto
tukee erityisen luomisen ajatusta. - -
Voidaanko kuvitella, että orkidea, limaska ja palmu olisivat samaa syntyperää,
ja onko tämä olettamus todistettavissa? Kehitysopin kannattaja on varmaankin
valmistautunut vastaamaan, mutta luulenpa, että useimmat todisteet eivät
kestäisi tutkimusta." (20)
MERESTÄ MAALLE JA MAALTA
MEREEN. Edellisessä kappaleessa
mainittiin, miten kasvien oletetaan siirtyneen merestä maalle. On oletettu,
että meressä olevat levät muuttuivat vähitellen monimutkaisemmiksi ja
nykyisiksi maakasveiksi niin että aikaa kehitykseen arvellaan kuluneen jopa
satoja miljoonia vuosia.
Toisaalta eläinten kehityksenkin arvellaan olleen
samantyyppinen. Tällä tarkoitetaan, että kun elämä ensin syntyi meressä,
kehittyi se siinä ja siirtyi sitten merestä maalle. Yksinkertaisista
yksisoluisista, joita aluksi oli vain meressä, piti muodostua lopulta
monimutkaisia maaeläimiä kuten sammakkoja, matelijoita, lintuja ja nisäkkäitä.
Kaiken nykyisen, monipuolisen elämän maan päällä uskotaan olevan seurauksena
tästä tapahtumasta.
Jos kuitenkin lähdemme tutkimaan asiaa ja että kala aikanaan
ryömi maalle muuttuen maaeläimeksi, kohtaamme siinä lukuisia ongelmia ja
kynnyksiä. Niistä voidaan ottaa esille seuraavia seikkoja:
- Yksi ongelma on
hengittäminen. Kalan olisi pitänyt kehittää itselleen uusi hengityselimistö,
että se pystyi hengittämään yhtä helposti ilman kautta kuin veden kautta. Sen
olisi pitänyt tapahtua hyvin nopeasti, koska jos se ei kehitä sitä muutaman
tunnin aikana, kuolee se heti. Toistaiseksi on ollut vaikeata selittää, miten
kalan kidukset voivat muuttua keuhkoiksi lyhyessä ajassa.
- Kalan liikkuminen maalla
olisi ollut ongelma. Se olisi käytännöllisesti katsoen ollut kuin "kala kuivalla
maalla" eikä todennäköisesti olisi päässyt minnekään. Pyrstöstä tai evistä
ei juuri ole apua maalla liikkumisessa, vaan siihen tarvitaan jalkoja. Se olisi
niiden avulla voinut korkeintaan hyppiä ilmaan, mutta ei olisi päässyt
eteenpäin.
- Kalan aistien olisi
täytynyt muuttua sekä toimintansa että rakenteensa puolesta. Aisteista, jotka
toimivat vedessä, ei välttämättä ole hyötyä maalla. Esim. silmä, joka on
hyödyllinen vedessä, voi olla hyödytön maan päällä, koska vesi ja ilma
taittavat valoa eri tavalla.
- Yksi ongelma on, miten
kala pystyi syömään ja mitä se söi maan päällä. Varmastikaan se ei olisi
pystynyt kurottautumaan syömään marjoja pensaista eikä juuri muutakaan
ravintoa, koska sen liikkuminen olisi ollut mahdotonta. Eikä se maan päällä
ollessaan olisi saanut samanlaista ravintoa kuin mihin se oli tottunut. Miksi
se olisi edes lähtenyt etsimään ravintoa maan päältä, koska vesistöissäkin on
sitä riittävästi?
- Lisääntyminen olisi
tuottanut vaikeuksia, koska siihen vaaditaan aina kaksi kalaa eikä vain yhtä.
On ongelmallista selittää, miten ne olisivat voineet laskea mätinsä ja maitinsa
samaan paikkaan, koska liikkuminen olisi ollut vaikeata.
Entä siirtyminen maalta mereen?
Eräs oletus on, ettei elämä
siirtynyt ainoastaan merestä maalle, vaan myös maalta mereen päin. On oletettu,
että valaiden esi-isät olivat maalla eläviä alkukantaisia kavioeläimiä kunnes
niistä tuli vesieläimiä. Samoin on oletettu, että kalaliskon ja delfiinin
esi-isät (Kumpikin muistuttaa ulkoiselta rakenteeltaan nykyisiä haita.
Delfiinien esi-isinä pidetään nisäkkäitä; sensijaan kalaliskojen esi-isinä
pidetään matelijoita) olivat maan päällä olleita eläimiä kunnes ne
siirtyivät veteen.
Mitä sitten tulee oletukseen, että elämä olisi siirtynyt maalta
merelle päin, on siinäkin ongelmia. Voidaan kysyä, miksi nämä eläimet olisivat
siirtyneet mereen; sillä eikö maallakin ollut tilaa? Miksi ne olisivat
siirtyneet itselleen vieraaseen ympäristöön, missä niiden olisi ollut vaikea
selviytyä ja missä ne todennäköisesti olisivat hukkuneet?
Ja lisäksi, jos oletamme valaiden olevan näiden eläinten
jälkeläisiä, niin eikö niillä pitäisi olla merkkejä esi-isiensä maaelämästä tai
jonkinlaisia jäänteitä kavioista? Vai onko valaan sekä delfiinin ja kalaliskon
sukupuu sittenkään maalta peräisin? Ainoastaan oletus, että kehitys on kulkenut
muodossa kala - sammakko - matelija - nisäkäs, voi saada uskomaan ajatukseen
elämän siirtymisestä maalta mereen. Emme voi löytää sen tueksi mitään muuta
vakuuttavaa aineistoa, koska fossiililöydöt eivät tue sellaista käsitystä.
Sensijaan on kyllä havaittu, että lajit esiintyvät niissä erillisinä kuten
nykyäänkin.
MONIMUTKAISET ELIMET. Jos oletetaan, että kaikki on saanut alkunsa yhdestä
alkusolusta, on eräs vaikeus selittää nykyisten lajien runsaus ja monimuotoisuus.
Miksi ei esim. yksinkertainen solumassa, bakteeri tai sammal ole täyttänyt
maapalloa, sensijaan että voimme nykyään nähdä kaikenlaisia värikkäitä,
vedessä, ilmassa, maan päällä ja sen allakin olevia eläimiä sekä monipuolista
ja runsasta kasvillisuutta? Sitä on vaikea selittää pelkän
"yksinkertaisen" alkusolun pohjalta.
(Tietysti voidaan kysyä, miksi yhä edelleen
on yksisoluisia eliöitä kuten ameeboja? Mistä johtuu, että toiset niistä ovat
kehittyneet monimutkaisiksi eliöiksi kun toiset ovat pysyneet entisellään ja
pärjäävät nykyisinkin aivan hyvin?)
Toisaalta, kun jatkamme eteenpäin, on luonnon lajien runsauden
lisäksi toinenkin ongelma. Tämän ongelman muodostavat mutkikkaat elimet ja
monimutkaiset rakenteet ja jos ne eivät olleet heti valmiina. Miten voitiin
pärjätä puolivalmiilla rakenteilla?
Seuraavassa yritämmekin tutkia joitakin tällaisia monimutkaisia
rakenteita. Tutkimus aloitetaan ruuansulatuselimistä ja siirrymme sitten muihin
monimutkaisiin rakennelmiin.
Ruuansulatuselimet. Ensinnäkin jos oletetaan, että ruuansulatuselimet
eivät olisi olleet heti valmiina, olisi seurannut monenlaisia ongelmia. Ne
osoittavat, että itseasiassa kaikkien vaiheiden olisi hyvä olla heti kunnossa,
muuten normaalielämästä ei tulisi mitään. Me tarvitsemme niitä jokaisessa
vaiheessa, muuten olisi mahdotonta pysyä hengissä:
- Ensimmäinen vaihe
ruuansulatuselimistössä on suu. Jos se ei ollut heti valmiina, mitä kautta
ruoka meni sisälle? Olisiko se jäänyt ulkopuolelle, niin että oltaisiin kuoltu
nälkään? Me tarvitsemme sitä, ei ainoastaan puhumiseen, vaan myös syömiseen ja
juomiseen, muuten kuihtuisimme muutamassa viikossa.
- Jos ruokatorvi ei ollut
heti valmiina, minne ruoka olisi siinä tapauksessa mennyt, vai olisiko se vielä
jäänyt suuhun vatsan asemasta? Siinäkin tapauksessa olisi seurauksena ollut
nälkään kuoleminen. Ruokatorvi on välttämätön, jotta ruoka voi siirtyä muualle
ruumiiseen.
- Ruokatorven lisäksi on
vatsankin oltava valmiina, koska mihin ruoka olisi siinä tapauksessa
varastoitunut? Vatsa on se paikka, mihin ruoka kerääntyy ja mistä se imeytyy
ruumiin käytettäväksi.
- Vaikka edelliset vaiheet
olisivatkin olleet kunnossa, mutta verisuonisto ei olisi ollut heti valmiina,
olisi se estänyt ravinnon imeytymisen verenkiertoon ja sitä kautta ruumiin muihin
osiin. Tässäkin tapauksessa olisi seurauksena ollut nälkään kuoleminen.
- Kaikkien edellisten
vaiheiden lisäksi olisi tietysti myös ruuansulatuksen loppuvaiheiden eli
virtsauksen ja ulostuksen oltava heti valmiina, koska jos ne eivät sitä olisi, voisi
tällöinkin käydä huonosti. Me emme voisi kauaa elää, jos nämä tärkeät toiminnot
eivät olisi kunnossa.
Hengitys ja verenkierto ovat ruumiin kaikkein
tärkeimmät toiminnot. Jos ne eivät olisi
olleet heti valmiina, olisi sekin estänyt normaalielämän:
- Jos henkitorvi ja keuhkot
eivät olleet heti valmiit, olisi siitä pian seurannut hapenpuute ja
tukehtuminen eli nopea kuolema. Me tarvitsemme kumpiakin, jotta normaali
hengitys olisi mahdollista.
- Sydämen olisi täytynyt
heti pumpata niin, että happipitoinen veri olisi päässyt ruumiin joka soluun.
Jos tätä ei olisi tapahtunut olisi siitäkin seurauksena ollut nopea kuolema.
Sydän on se voimalaitos, joka pitää yllä liikettä verisuonistossamme ja sen on
oltava ehdottomasti kunnossa heti alusta alkaen.
- Veren ja verisuonien piti
olla valmiina, niin että happipitoisella verellä olisi ollut pääsy ruumiin joka
ainoaan soluun. Tai jos veri olisi lakannut tulemasta johonkin osaan ruumista,
olisi se aiheuttanut sen osan kuolion.
- Verellä olisi pitänyt olla
toinenkin tehtävä: sen olisi pitänyt kuljettaa hiilidioksidi ja muut
kuona-aineet pois uuden hapen ja ravintoaineiden tieltä. Jos tätä
puhdistustehtävää ei olisi tapahtunut välittömästi, olisi sekin estänyt
normaalin hengityksen.
Kädet, jalat, aistit ja lisääntymiselimet ovat myös sellaisia elimiä, joiden olisi hyvä olla
heti valmiina. Mikäli ne olisivat olleet puutteellisia, olisi kohdattu
seuraavanlaisia vaikeuksia:
- Ensinnäkin jos kädet ja
jalat eivät olleet valmiina, miten voitiin liikkua ennen? Oltaisiinko tällöin
oltu vain paikallaan koko ajan vai odotettiinko ehkä, että ruoka vain tippuisi
suuhun, niin ettei tarvitsisikaan liikkua mihinkään? Miten ruuanhankinta ja muu
elämä olisi ollut mahdollista paikallaan ollessa? Yleensä puolivalmiista
elimistä ei ole hyötyä, vaan ne ovat käyttökelvottomia. Lisäksi on hyvä
huomata, ettei fossiileista ole tavattu puolivalmiita käsiä, jalkoja tai
aisteja, vaan ne on löydetty täysin valmiina.
- Jos silmät eivät olleet
heti valmiina, miten sitä ennen nähtiin elää ja etsiä ruokaa, vai olisiko ruuan
etsiminen ollut pelkkää tunnustelua ja hapuilua?
Samoin itse silmän muodostuminen itsestään käsin - vieläpä monta
kertaa eri lajeissa - olisi ollut ongelmallista. Miten sattuma on voinut tietää
näkökyvyn (sama ongelma koskee myös muita aisteja kuten kuuloa, hajua, makua
ja tuntoaistia) tarpeellisuudesta ja mitä hyötyä on puolivalmiista
silmästä, jolla ei vielä näe mitään? Jopa Darwinkin joutui myöntämään, että
silmän kehittyminen itsestään käsin olisi varsin mahdottomalta tuntuva ajatus:
Oletus,
että silmä kaikkine jäljittelemättömine rakenteineen, jotka tarkentavat kuvan
eri etäisyyksille, säätävät valon määrää, korjaavat pallopoikkeamaa ja
kromaattista aberraatiota (väripoikkeamaa), olisi voinut muodostua
luonnonvalinnan seurauksena, on, tunnustan avoimesti, mitä suurimmassa määrin
järjetön... Uskomus, että silmän kaltainen täydellinen elin olisi voinut
muodostua luonnonvalinnan kautta, on enemmän kuin kyllin saattamaan kenet
tahansa hämmennyksiin. (21)
- Lisääntymisestä voidaan
arvella, miten se tapahtui ennen kuin oli lisääntymiselimiä. Eikö
lisääntymiselimien olisi pitänyt olla jo heti alusta asti valmiina?
Sukupuolisuuden ja lisääntymisen on toimittava heti ensimmäisen sukupolven
aikana, muuten ei tule jälkeläisiä, vaan seurauksena on sukupuuttoon
kuoleminen.
Lisäksi, miten koiraan ja naaraan toisiinsa sopivat
sukupuolielimet sekä kummankin sukusolut, jotka nekin sopivat toisiinsa,
saattoivat kehittyä erillään ja eri yksilöissä? Eikö sen olisi pitänyt olla
mahdotonta, koska kehityksen olisi pitänyt tapahtua samanaikaisesti kahdessa
yksilössä? Lemmen ja kiinnostuksen herääminen eri sukupuolten välillä on myös
arvoitus. Miten sellainen asia saattoi kehittyä yksinkertaisesta alkusolusta,
jolla ei varmastikaan ollut mitään sukupuolista kiinnostusta?
Toisaalta sukupuuttoon kuoleminen olisi uhannut myös siinä
tapauksessa jos kohtu, sikiö, synnytyskanava ja turvattu ravinnonsaanti eivät
olisi olleet heti valmiina. Ja itseasiassa kaikkien lisääntymiseen liittyvien
elinten ja vaiheiden olisi täytynyt olla heti valmiina, muuten ei elämä olisi
voinut jatkua. Se, että kaikki nämä osat olisivat syntyneet spontaanisti ja
noin vain itsestään käsin, on kuitenkin niin mielikuvituksellista, että on
syytä epäillä sen mahdollisuutta.
Suuret kokonaisuudet. Yksi arvoitus ovat suuret kokonaisuudet, joissa on
monta osaa. Miten ne ovat voineet muodostua vähitellen? Esim. keskiruumiissa on
monta tärkeää elintä ja samoin pään alueella on monta tärkeää elintä (Keskiruumiissa sydän, keuhkot, maksa, munuaiset,
haima, lisääntymiselimet, vatsa ja kädet. Pään alueella ovat silmät, nenä,
korvat, aivot, suu ja suussa myös toimintoja kuten makuaisti, syöminen,
juominen, hengitys ja puhe.).
Jos jotkin näistä elimistä olisivat olleet vasta muodostumassa -
muodostaen lihaksia, hermoja ja verisuonia eli yhteyksiä muualle - eikö se
olisi haitannut muiden elinten toimintaa, koska kaikki ruumiin osat ovat
riippuvaisia toisistaan? Arvoitus siis on, että jos kaikki osat eivät olleet
heti valmiina, niin miten ne pystyivät myöhemminkään muodostumaan? Ja jos ne
eivät olisi olleet heti valmiina, miten voitiin pysyä hengissä?
Todennäköisempää sittenkin on, että niillä ovat olleet nämä osat
samanaikaisesti ja alusta alkaen, muuten ei normaalielämä olisi voinut onnistua.
Loppupuhe. Edellä on käsitelty evoluutioteorian suurimpia
ongelmia. On todettu, että kuilut eri ryhmien välillä ovat liian suuria, jotta
ne voitaisiin ohittaa. Suurin kuilu on tietysti elävän ja elottoman aineen
välillä eikä asiassa ole yhtään edistytty viimeisen sadan vuoden aikana. Samoin
kuiluja on eri pääryhmien välillä, koska ei ole löydetty välimuotoja niiden
väliltä. Muita teorian kuiluja ja ongelmia on otettu esille edellisissä
kappaleissa.
Johtopäätös siis on, että on erittäin järkevää uskoa luomiseen,
joka mainitaan Raamatun alussa. Siihen on paljon järkevämpää uskoa kuin
Darwinin teoriaan ja kaiken syntymiseen itsestään, koska onhan
johdonmukaisempaa, että kaikella on tekijänsä. Tai jos Darwinin teoria on
tieteellistä, pitäisi todisteet sen puolesta tuoda esiin, muuten kyse on vain
todistamattomasta teoriasta. Kysymys ei ole tieteestä, vaan sokeasta uskosta
asiaan, jota ei voida todistaa ja jolle ei löydy todisteita.
On tietysti totta, ettei luomistakaan voi todistaa, koska
menneitä olosuhteita ei voi palauttaa, mutta ainakin on järkevämpää uskoa
siihen. Se on järkevämpää, koska se on ainoa mahdollinen vaihtoehto itsestään
synnyn ja darvinismin rinnalla eikä todisteita niiden puolesta ole kuitenkaan
voitu tuoda esiin. Katsomme lainausta, joka osoittaa hyvin Darwinin teorian
ongelmallisuuden:
...
Ei ole mahdollista päästä siitä johtopäätöksestä, että jos on tapahtunut
kehitystä alemmista korkeampiin muotoihin, niin sen on täytynyt tapahtua niin nopeasti,
ettei se ole jättänyt minkäänlaista jälkeä itsestään ajan hiekkaan. Mutta
mahdollisimman nopeinkaan kehitys ei voi antaa edes viittauksenomaista
selitystä täysin kehittyneiden kalojen, lintujen ja imettäväisten äkillisestä
ilmestymisestä erilaisten eliöiden keskelle. - Minuun, joka koko elinaikani
olen ollut kehitysoppinut, ovat nämä seikat vaikuttaneet erittäin repivästi.
Jos joku tämän jälkeen kysyy minulta, mihin johtopäätökseen olen tullut, niin
ainoa vastaukseni on, etten tiedä mitään. Kuitenkin minun täytyy rehellisesti
myöntää, että asian ollessa tällä kannalla puhuvat olosuhteet ratkaisevasti
niiden hyväksi, jotka uskovat erityisiin luomistekoihin, kuten meidän isämme
uskoivat. (George Paulin, englantilainen tiedemies, kirjassa "Puuttuva rengas"
/ Thoralf Gulbrandsen, s. 100,101)
VIITTAUKSET:
1. Charles Darwin: The
origin of species, vol 2, 6 th ed., p. 49 - Sit. kirjasta "Evoluution
romahdus", Scott M. Huse.
2. Heribert Nilsson: Synthetische artbildung, 1953,
s. 1212 - sit. kirjasta "Evoluutio - tieteen harha-askel?", Mikko
Tuuliranta.
3. Sit. kirjasta "Taustaa tekijänoikeudesta
maailmaan", Kimmo Pälikkö ja Markku Särelä, s. 19.
4. Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 94
5. H. Enoch. :
Evolution or creation, Union of evangelical students of India, Madras, 1965, s.
48 - Sit. teoksesta "Evolutionismi - sattuman uskonto", Matti
Leisola, s. 21.
6. G. Hardin. : Nature
and man's fate, Rinehart Co., Inc., New York, 1959, s. 260 - Sit. teoksesta
"Evolutionismi - sattuman uskonto, Matti Leisola, s. 21.
7. L.H. Matthews.: The
origin of Spaces (introduction) by Charles Darwin, J.M.Dent and sons, Ltd.,
London, 1971, p. 10 - Sit. kirjasta "Evoluution romahdus", Scott M.
Huse, s. 112
8. H. Enoch.:
Evolution or creation, Unoin of evangelical students of India, Madras, 1965, s.
14,66 - Sit. teoksesta "Evolutionismi - sattuman uskonto, Matti Leisola,
s. 29.
9. Mikko
Tuuliranta: Evoluutio -
tieteen harha-askel?, s. 58
10. Thoralf
Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 72,73
11. Thoralf Gulbrandsen: Puuttuva rengas, s. 64
12. Michael Denton:
”Evolution – a theory in crisis”, 1985, 2. 260.
13. Sit. kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai
luomisen tulos?", Jeh. tod., s. 105
14. Thoralf Gulbrandsen: "Puuttuva rengas",
s. 46
15. Sit. kirjasta: "Elämä maan päällä - kehityksen vai
luomisen tulos?", Jeh. tod., s. 108.
16. Michael Denton:
Evolution; A Theory in Crisis, s. 347
17. Pekka Reinikainen: Dinosaurusten arvoitus ja
Raamattu, s. 130
18. Sit kirjasta: "Tiede ja luominen", Harold g.
Coffin, s. 33.
19. Siegfried Scherer ja
Reinhard Junker: Evoluutio, kriittinen analyysi, s. 235
20. E.J.H.Corner, in
Contemporary Botanical Thought, by Anna M. Macleod and L. S. Cobley, s. 97
21. Shute, E.,
"Flaws in the Theory of Evolution", Craig Press, Nutley, New Jersey, 1961,
pp. 127-128
TÄRKEIMMÄT
LÄHTEET
- Aittala, Wiljam: Kehitysoppi ja uskon kriisi
- Baker, Sylvia: Kehitysoppi ja Raamatun arvovalta
- Coffin, Harold, G.: Tiede ja luominen
- Edelman, Nils: Viisaita ja veihareita geologian
maailmassa
- Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos, Jeh.
Tod.
- Gulbrandsen, Thoralf:
Puuttuva rengas
- Huse, Scott, M.:
Evoluution romahdus
- LUBENOW, MARVIN L.: Myytti apinaihmisistä (Bones of
Contention)
- Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos?, Jeh. Tod.
- PÄLIKKÖ, KIMMO ja SÄRELÄ, MARKKU: Taustaa
tekijänoikeudesta maailmaan
- Reinikainen, Pekka: -Dinosaurusten arvoitus ja
Raamattu
-Unohdettu genesis
- Saarnivaara, Uuras: Voiko Raamattuun luottaa?
- Sama : Kaikkeuden synty
- Siegfried Scherer ja Reinhard Junker: Evoluutio,
kriittinen analyysi
- Seljavaara, Toivo: Oliko vedenpaisumus ja Nooan
arkki mahdollinen?
- Tuuliranta, Mikko: Evoluutio - tieteen harha-askel?
- Watson, David, C.C.: Elämän synty
